sunnuntai 9. syyskuuta 2012

1st time sushi cook

Tuossa pari viikkoa sitten cittarin tarjousmassasta tarttui mukaan sushikitti. Minulta on erinäisistä syistä jäänyt tähän mennessä aina sushit syömättä, joten päätin kokeilla tällaista tapaa toteuttaa niiden maistaminen. Täytteiksi valitsin avokadon ja surimipuikot.


Sushikitti oli syönyt reseptin, bambuisen rullausmaton, neljä paria syömäpuikkoja, neljä nori-levyä, sushiriisiä keittopusseissa, sushiriisiin laitettavaa etikkaa sekä lisukkeiksi soijakastiketta, wasabia ja sushi-inkivääriä.



Riisin kypsymistä odotellessa leikkasin avokadot enemmän tai vähemmän kauniiksi siivuiksi. Avokado numero kaksi ei ollut kauhean yhteistyökykyinen...

Kun riisiä oli keitetty 12 minuuttia ja seisotettu puoli tuntia, siihen sekoitettiin etikka (joka on muuten tosi namia!) ja annettiin riisin jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Ei siis todellakaan mitään pikaruokaa tämä sushi. Jäähtynyt riisi levitettiin nori-levyille ohueksi kerrokseksi.


Täytteet asettelin näin sievästi:

Rullaaminen osoittautui juurin niin hankalaksi, kuin olin kuvitellutkin. Ensimmäisestä rullasta tuli oikea lörtsy...




Mutta jälki parani yllättävän nopeasti, kun hommasta pääsi jyvälle. Tuloksena tällaiset taidottomuudennäytteet:

Rullasta numero kolme leikatut siivut kestivät jopa lähempää tarkastelua.


Ja eikun maistelemaan!


Koska en koskaan nirsoile, niin tahtoisin kovasti sanoa, että nämä olivat parasta herkkua mitä ikinä olen syönyt, mutta valitettavasti en vaan pysty. Kuusi palaa sain tuhottua, kunnes merilevä alkoi etoa. :( Mutta sushiriisi on kyllä ihan mielettömän hyvää, pitää varmaan ostaa erikseen tuota etikkaa ja alkaa käyttää sitä ihan tavallisenkin riisin mausteena. :)

Taidan purkaa nuo rullat ja syödä pelkät täytteet... Vaikka mukavaa puuhastelua näiden tekeminen kyllä oli, sitä en voi kieltää!

ps. isoäidinneliöitä kasassa jo 72 kpl

3 kommenttia:

  1. Laitoin eilen sinulle postia tulemaan, mutta kortti unohtui. Mutta ehkä sinä huomaat mikä postin mukana tuleva on minulta...

    VastaaPoista
  2. Hihii, kivaa. Malttaakohan sitä lähteä huomenna töihin ollenkaan, kun pitää postia kyttäillä ^__^

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...